Sotakoululle uusia käyttötarkoituksia

Ristiinassa kunnostetaan vuodelta 1739 peräisin olevaan Brahelinnan sotakouluun Sprengtporten-huone, johon tulee hänen elämäänsä ja toimintaansa esittelevä näyttely. Rakennuksen juuret juontavat 1680-luvulle, ja se on parhaiten säilynyt esimerkki vanhimmista everstinvirkataloista Suomessa. Sprengtporten perusti sotakouluun Suomen ensimmäisen upseerikoulun vuonna 1777.

Rakennus kunnostetaan ja siihen rakennetaan sisääntulolaajennus. Sotakoulurakennuksessa toimii tulevaisuudessa myös muuta matkailuun liittyvää toimintaa eli esimerkiksi matkailuinfo, satamakonttori ja kalliotaidekeskus. Lisäksi se tarjoaa kokoontumistilat paikallisille ihmisille ja yhdistyksille.

Rakennusprojektiin ja sen valmisteluun on osallistunut ristiinalaisia vapaaehtoisia paikallisista yhdistyksistä. Mukana ovat olleet ainakin Ristiina-Seura, Ristiinan Reservinupseerit, Ristiinan Pursiseura, Suomen kalliotaideyhdistys, Etelä-Savon rakennusperintöyhdistys, Helsingin Ristiina-Seura ja Someen Erä-Ässät.

Näyttelyitä ja työpajoja

Sekä Viipuriin että Ristiinaan syntyy G.M. Sprengtporteniin liittyvä näyttely sekä avoin virtuaalinen museo. Viipuriin rakennetaan Sprengtportenin, Kustaa III ja Katariina Suuren suhdetta esittelevä näyttely. Viipuriin konseptoidaan myös toistuvia työpajoja, joissa tehdään matkailuun liittyvää tuotekehitystä jatkossakin.